Aallon valokuvausseura
Valokuvausta Otaniemessä-Yleistä yhdistyksestä
Aallon valokuvausseura ry. luo valokuvauksesta kiinnostuneille toimintaa Otaniemessä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan opiskelijoiden keskuudessa. Seura järjestää monipuolisesti tapahtumia, joihin kuuluvat muun muassa pimiökurssit sekä vapaamuotoiset kuvaillat- ja kävelyt. Mukaan toimintaan pääse helpointen liittymällä Telegram-ryhmäämme tästä.
Käytössämme on oma pimiö keskellä Otaniemeä. Yhdistyksellä löytyy lisäksi vuokrattavaa valokuvausvälineistöä ja filmien digitalisointiin tarkoitettu skanneri.
Toiminta
Aallon valokuvausseura ry järjestää valokuvauksesta kiinnostuneille toimintaa Otaniemessä Aalto-yliopiston ylioppilaskunnan piirissä. Seura järjestää monipuolisesti toimintaa, johon kuuluu kaikkea aina pimiökursseista tapahtumien dokumentointiin.
Mukaan toimintaan pääsee helposti tulemalla vain paikalle seuran järjestämiin tapahtumiin, joista ilmoitetaan täällä ja Facebookissa. Lisäksi viimeisimmät menovinkit ilmoitetaan yhdistyksen Telegram-ryhmässä.
Mukaan toimintaan pääsee helposti tulemalla vain paikalle seuran järjestämiin tapahtumiin, joista ilmoitetaan täällä verkkosivuillamme ja Facebookissa.
Jäsenyys ja pimiön ja vuokravälineiden vuokraus 2023
Jäsenyys (12 kk) 20 € Aalto-ylioppilaskunnan (AYY:n) jäsen
30 € ei AYY:n jäsen
Pimiön vuokraus 4 € Kertamaksu
10 € Kertamaksu (ei-jäsenille rajoitetuin käyttömahdollisuuksin)
39 € Vuosimaksu (rajoittamaton käyttöoikeus 12 kuukaudeksi)
Elinchrom D-Lite 2 -setti 30 € / 5 vuorokautta
Mamiya C3 5€ / 14 vuorokautta
Spyper3 Elite 1 € / 2 vuorokautta, 2 € / 7 vuorokautta
-kalibrointilaite
Filmiskannerin (SUPER COOLSCAN 9000 ED) käyttö on ilmaista jäsenille!